Nämä ovat"Pertin" sivut
Pertti-tädit nimitys on vakiintunut tarkoittamaan sitä ratsastajien joukkoa, joka enemmän tai vähemmän säännöllisesti urheilee Pertin kanssa, osallistuu erilaisiin oheistoimintoihin ja tietysti hellästi hoitaa vahvasti keski-ikäistä ruunaa.
Pertti-tätien joukon kokoonpano on vaihdellut vuosien varrella, joten kaiken kaikkiaan joukkoon on kuulunut yli kymmenen ihmistä. Kaksi henkilöä on aloittanut ratsastuksen Pertin toimiessa opetusmestarina.
Aikaisempina vuosina tallikaverit käyttivät joukkomme jäsenistä nimeä Pepe, joten, jos Pertsan lisäksi tallilla oli kaksi Pepe-ihmistä, saattoi kuulla sanottavan, että täällä on taas kolme Pepeä.
Mikäli aikataulut antavat myöten liikumme usein joukolla, ja metelin voi kuulla kauas.
Muutamia vuosia sitten eräs Suomen laajoissa ratsastuspiireissä mainetta niittänyt hevoskauppias-valmentaja lanseerasi lehdissä nimityksen tätiratsastaja.
Nimitys tarkoitti naispuolisia ( usein keski-ikäisiä ) hevosihmisiä, jotka tyhmyyksissään ostivat itselleen harrastetason hevosen. Viisaampaa olisi ollut tuottaa ulkomailta ylihinnoiteltu, keskitason kilpapolle, ja lahjoittaa se ylöspitoineen jonkun kilparatsastajan käyttöön.
Mielestäni harrastamiseni olisi tällaisesta menettelystä kuitenkin jonkin verran kärsinyt. Lisäksi tätiratsastajilla oli sellainen outo käsitys, että on luonnollisempaa ja tervejärkisempää tarhata hevosia mahdollisimman iso osa päivästä, tietysti sääolosuhteisiin oikein varusteltuna, kuin seisottaa niitä 23 tuntia vuorokaudessa 3m x 3m pölyisessä karsinassa.
Tätiratsastaja ei myöskään tajua, että hevonen on oikeasti urheiluväline, joka vaihdetaan parempaan heti, kun ruusukkeita ei Takahikiän piirikisoista ala tulla.
Halusimme siis ehdottomasti olla tätiratsastajia!!!
Porukan puolesta, Kirsti
--------------------------------------------------------------------------------
Nykyiset Pertti-tädit
Kirsti
Kantahenkilöstöä, omistaa Pertin kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Yrittää pitää Pertsan kurissa
ja nuhteessa, silloin kun muut tädit lepsuilevat. Himotarkka varusteista ja Pertistä, tuntee pollen
jokaisen näpynkin kuin omansa. Elinikäinen suhde.
Riikka
Pertti opetti Riikkan ratsastamaan, ja hyvin opettikin. Parivaljakko on milloin nähty kiitämässä Puuvuoressa, milloin vääntämässä koulukiemuroita Katan valvovan silmän alla. Esteetkään eivät tuota ongelmia, kunhan Riikka vaan antaa Pertin hoitaa homman kotiin.
Satu
Kantahenkilöstöä, mukana vaihtelevasti, mutta alusta saakka. Satu saa Pertsasta esiin vauhdikkaimmat riistäytymiset maastokeikoilla. Ovat tulleet maastosta kotiin eri reittejä ja eri aikaan, milloin kengät jalassa, milloin ilman jalkineita.
Tiina
Pertin oma blondi, ollut mukana vuosikausia. Tiinalla on ilmiömäinen kyky suomentaa ihmiskielelle Pertin ajatuksia ja tuntemuksia. Tälle ratsukolle sattuu ja tapahtuu mitä ihmeellisimpiä asioita metsäkeikoilla ja maanteillä. Ovat muun muassa onnistuneet aiheuttamaan liikenneruuhkan Pinsiössä!
Eva
Luottopelaaja, joka syöksyy apuun, kun muut järjestelmät ovat kaatuneet, ja Pertille uhkaa tulla ylimääräinen vapaapäivä. Kokenut ratsastaja, jota edes Pertti ei pysty sumuttamaan. Pitävät toisistaan kovasti.
Katja-Leena
Uusi jäsen, on Pertillä vielä alkusyynissä: tulisko tästä ratsastajaa vai ei. Pertti kertonee mielipiteensä lähiaikoina, mutta hyvältä näyttää.
Eija
Paremminkin kummitäti, koska viettää ison osan vuotta tammansa Pulmun kanssa Hämeenkyrössä. Kesät hoitelee Perttiä hellästi ja kapuaa aina välillä Pertsan satulaankin. Läheltä liippasi, ettei listan järjestys ole käänteinen. Eijasta oli nimittäin vähällä tulla Pertin omistaja runsaat kymmenen vuotta sitten